Viikonloppuna yksi lehtiotsikko pisti erityisesti silmääni. Britit marssivat työpaikkojensa puolesta ja vaativat, että brittiläiset työpaikat tulisi antaa briteille. Englantilaiset työntekijät vastustivat ajatusta, että muualta tuleville voidaan maksaa heitä pienempää palkkaa. Globaalin talouskriisin jatkuessa tuon kaltaiset uutiset varmasti kuuluvat myös monista muista EU – maista, puhumattakaan Yhdysvalloista. Kun taloudessa menee huonommin ja työttömyys kasvaa, myös taloudellinen protektionismi ja epäterve kansallinen itsekkyys saa helposti jalansijaa.
Toisaalta on varmasti ihan ymmärrettävää englantilaisten katkeruus siitä, että samasta työstä poispotkittu voidaan korvata ns. “halvemmalla työvoimalla”. EU:n yksi perusvapauksista on mahdollisuus etsiä töitä ja työskennellä muissa EU:maissa. Kannatan vahvasti tuota EU:n sisäistä liikkumisvapautta, mahdollisuutta työskennellä ja opiskella ilman suurta paperisotaa ja lupamenettelyjä. Olen itsekin tuota mahdollisuutta käyttänyt moneen otteeseen. Mutta mitä on vaikea ymmärtää, että samasta työstä maksetaan eri suuruista palkkaa, riippuen siitä, mistä EU-maasta olet kotoisin. Eikö tulisi olla päivänselvää, ettei tuollainen menettely kuulu enää 2000-luvulle? Se ei myöskään edistä EU:n työllisyystilannetta kokonaisuudessaan ja ruokkii pitkällä tähtäimellä ääri-ilmiöiden esiintymistä.
Mikä palkka työstä?
Asiassa on eri puolia. Kuten sekin, että vanha työntekijä saa ikälisät tai vastaavat, jota nuori ei saa.
Varmaan vain liukuhihnan äärellä tekee moni samaa työtä tai prosessiteollisuudessa, mutta muualla ei lie eksaktia mittaria työn tuloksesta, onko se kaikilla sama
Tämä askarrutti fariseuksia ja muita, kun Jeesus kertoi vertauksen viinitarhan työntekijöistä, joita värvättiin kaiken päivää. Päivän päätteeksi isäntä maksoi kaikille denarin palkkaa – niillekin jotka ehtivät olla työssä tunnin verran.
Tietysti pitemmän päivän työskennelleet napisivat, mutta isännällä oli kumminkin oikeus maksaa kaikille sama palkka